Emilia Olkanen

Omat tuntemukseni Hämeenkadun pyöräkaistojen suhteen ovat hieman ailahdelleet. Ensin pidin pyöräkaistojen tuloa loistavana ajatuksena ja kirosin kokoomusvaltuutettu Axenin vastalauseita, kiemuraisten ja ahtaiden kaistojen tultua taas katselin niitä hieman skeptisesti väistellessäni kovaa väärään suuntaan ajelevia juuri ravintolasta pullahtaneita yöpyöräilijöitä. Olin varma, että uusien järjestelyjen myötä saadaan vain lisää vettä myllyyn Aamulehden keskustelupalstalle ja kaistavastustajien määrä sen kuin nousee.

Moron tämän viikkoinen kysely yllätti kuitenkin positiivisesti: 73,6 prosenttia 500 jalankulkijasta oli sitä mieltä, että pyöräkaistat saavat jäädä. Tämä on loistava erävoitto vuosikymmeniä jatkuneelle kaistakeskustelulle. Pyöräväylä ei ole nykymuodossaan täydellinen ja sen kehitykseen tulisikin panostaa, mutta hieno uutinen on, että kansalaismielipide on silti sen puolella. Nyt vain pyörät pyörimään!

Kerroimme viime viikolla hieman tietoa Suomesta berliiniläisessä seminaarissa. Meillä oli puhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja siltä suojautumisesta kodin ulkopuolella, mutta kuten viime päivinä on tullut hyvin julki myös kotimaisessa mediassa, suomalaisilla naisilla on suuri riski joutua väkivallan kohteeksi erityisesti omassa kodissaan. Miehet taas keräävät kodin ulkopuolisen ikävän huomion ja vetävät puoleensa katunujakoita. Kerroimme myös suomalaisesta puukotuskulttuurista ja monien uhrien summittaisuudesta.

Ikävänä sattumana tarinamme saivat konkreettisen esimerkin vielä seminaarin aikana: Keravan satunnaisen puukotuksen, jossa nuoria olivat sekä uhri että puukottaja. Teon syyksi epäillään jälleen kerran psykiatrisen hoidon vähyyttä. Tuusulan koulusurman jälkeen alettiin puhua myös laman jälkeisistä budjettileikkauksista, joiden vuoksi koulujen terveydenhoitoon ja kuraattoripalveluihin kohdistuvat määrärahat ovat olleet viime vuosina reippaasti alimitoitettuja. Suomalaisten nuorten tyttöjen itsemurhista on keskusteltu viime aikoina YK:ssa asti ja nuorten pahoinvointi puhututtaa jatkuvasti mediassa.

Tampereen yliopistollinen keskussairaala on omalta osaltaan vastaamassa ongelmaan suunnittelemalla nuorten intensiiviyksikköä pahoista kriiseistä kärsiville nuorille, mikä tarkoittaisi esimerkiksi itsemurha-aikeita tai pahaa syömishäiriötä. Yksikköön on suunniteltu kuutta paikkaa. Riittääkö kyseinen määrä kuitenkaan vastaamaan kasvavaa kysyntää? Psykiatrisen hoidon pitäisi olla vasta hoito- ja ennaltaehkäisyketjun viimeinen linkki, mutta tämän ratkaisevan klikin puuttumisella on dramaattisimmat vaikutukset. Nuoriin panostamisen pitäisi olla itsestään selvyys - Visa yksistään ei avaa tulevaisuutta.