Emilia Olkanen

Arkisto

Tiedän paikkani

Blogi – 22. tammikuuta 2009

Pari ensimmäistä valtuuston kokousta on jo takanapäin. Kumpikin venyi viisituntisiksi, mutta nyt ovat pulkassa niin pormestarivalinnat kuin lauta- ja johtokuntapaikatkin. Itse pääsen rivivaltuutetun toimen lisäksi avaamaan suutani myös osaamis- ja elinkeinolautakunnassa sekä varajäsenenä lasten ja nuorten sekä sivistys- ja elämänlaatulautakunnassa.

 

Vihreä valtuuston puheenjohtaja Irene Roivainen sai jo eilen kehuja uusista kokouskäytännöistä ja parantuneesta ilmapiiristä. Puheenjohtaja on pyrkinyt lisäämään kokousten keskustelevuutta ja näin repliikkipuheenvuoroja eli lyhyitä edellistä puhetta kommentoivia vuoroja saa käyttää vapaasti.

 

Seuraava valtuuston kokous on keskiviikkona 18. helmikuuta kello 17.30. Mikäli ei ehdi itse yleisölehterille, kokousta on mahdollista kuunnella Radio Moreenin kautta suorana ja jälkikäteen Tampereen kaupungin sivuilta.

Ei kommentteja »

Uusi kausi, uusi suunta

Blogi – 18. tammikuuta 2009

Uusi valtuustokausi alkaa huononevassa taloudellisessa tilanteessa. Toisaalta tilanne on haastava palveluiden järjestämisen kannalta, mutta toisaalta se avaa uusia ovia toimintapojen muuttamiseen. Teollisuuden rakennemuutos on tosiasia, jolla on suuret vaikutukset koko ympäröivään yhteiskuntaan, mutta kriisi on aina myös mahdollisuus.

 

Paperiteollisuuden mukana uusiutuvaa energiantuotantoa, mutta näin on pakko kiinnittää huomio pois pelkästä puun poltosta. Aurinko- ja tuulisähkön hyödyntämisessä Suomi on edelleen kehitysmaa ja asenteissa on paljon kehittämisen varaa. Toisaalta pelkkä energiansäästöpotentiaali on valtava.

 

Tampereen uudessa pormestariohjelmassa on sitouduttu Paasikiven-Kekkosentien tunneliin, mutta toisaalta myös katuraitiotiehen, lähijunaliikenteen käyttöönottoon, bussiliikenteen parantamiseen ja Hämeenkadun pyöräkaistoihin. Ilmastonmuutoksen hillintä on kauden tärkein ympäristötavoite.

 

Tässä murrosvaiheessa voidaankin ottaa uusi suunta. Kestämättömästä tavasta elää ja kuluttaa on mahdollista pyrkiä pois ja poliittisella ohjauksella on iso merkitys. Muutos ei tapahdu kertarysäyksellä eikä kukaan yksinään tee ihmeitä. Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus toimia esimerkkinä omassa vaikutuspiirissään. Pienillä teoilla on monesti iso merkitys.

Ei kommentteja »

Tervetuloa tamperelaisen vihreän kaupunginvaltuutetun sivuille. Emilia Olkanen on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Rekisteröidy Kirjaudu