Vihreää voimaa parlamenttiin
Blogi – 23. toukokuuta 2009
Aika on vilahtanut nopeasti kaiken tekemisen keskellä. Uusia asioita on tullut paljon ja on ollut pakko sisäistää paljon uutta. Säästöpäätökset ovat olleet vaikeita ja ennusteiden mukaan taloudelliset hankaluudet eivät näytä vielä loppuvan. Vihreiden puoluekokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja ja tällä hetkellä eurovaalikampanjointi on käynnissä täydellä teholla. Puolueella on loistava koko maan laajuinen ehdokaslista ja Pirkanmaalta Europarlamenttiin ponnistavat Juhana Suoniemi ja jo kokenut meppi Satu Hassi. Suomi saa paikkoja tällä kertaa enää 13, mutta asiantuntevat ehdokkaamme kalastavat toivon mukaan hyvän äänisaaliin. Vielä on pari viikkoa aikaa tulla mukaan kampanjoimaan tai tukea ehdokkaita rahallisesti, eiköhän viedä Suomesta kolme vihreää meppiä Brysseliin!
Kuva: (c) Vihreät



