Emilia Olkanen

Alla Aamulehdessä 19.12.2009 lyhennettynä versiona julkaistu mielipide vastineeksi Jorma Pokkisen kronikalle http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/kronikka-ymparistorikos-valmisteilla/163025.

Voiko tuulivoimaan suhtautua tosissaan? Jorma Pokkinen kyseenalaistaa kronikassaan (AL 28.11.) tuulen käytön osana Suomen energiajärjestelmää.

On totta, että tämänhetkinen tuulivoimakapasiteetti Suomessa on vain hieman yli 140 MW, mutta nykytila ei kuvasta tuulivoiman potentiaalia. Muissa Euroopan maissa tuulta hyödynnetään jo aivan eri kokoluokassa. Koko Euroopassa oli vuoden 2008 loppuun mennessä tuulivoimaa melkein 66 000 MW, ja samana vuonna sekä Saksaan että Espanjaan asennettiin yli 1600 MW uutta tuulivoimakapasiteettia.

Vertailun vuoksi mainittakoon 1600 MW:n ydinreaktori Olkiluoto 3, jota rakennetaan jo viidettä vuotta. On tietysti hyvä huomioida, että sähköntuotannossa ydin- ja tuulivoimalan kapasiteetit eivät vastaa toisiaan. Yleisesti tuulivoimalalle asketaan vuosituotoksi noin 30 % kapasiteetista, kun vastaava luku ydinvoimalalle on noin 90 %. Suomeksi sanottuna 1600 MW tuulivoimaa tuottaa kolmessa vuodessa suurin piirtein yhtä paljon sähköä kuin 1600 MW ydinvoimaa vuodessa.

Valtioneuvoston 2008 ilmasto- ja energiastrategiassa on tavoitteena nostaa Suomen tuulivoimakapasiteetti 2000 MW:iin vuoteen 2020 mennessä. Jorma Pokkinen puolustaa 28.11. kirjoituksessaan maiseman suojelua ja pitää tuulivoiman käyttöönottoa ympäristörikoksena. Kuinka moni Saksan, Britannian, Tanskan, Italian, Hollannin tai Portugalin kävijä on kauhistellut vierailullaan maiseman tuhoavia tuulimyllyjä? Jokainen edellä mainittu maa on jo nyt ylittänyt 2000 MW virstanpylvään tuulivoimassa, ja niistä ainoastaan Saksa on pinta-alaltaan hieman Suomea suurempi. Saksassa tosin tuulivoimaa onkin jo 24 000 MW. Mainittakoon vielä Suomea isompien maiden kapasiteetit: Ranska 3400 MW ja Espanja 16 700 MW.

Suomen tuuliatlas on tieteellinen raportti tuulennopeuksista Suomessa. Sen avulla voimaloita voidaan sijoittaa tuulennopeuksien ja sähköntuotannon kannalta optimaalisiin paikkoihin. Kenenkään tavoitteena ei ole perustaa Suomeen tuottamattomia tuulivoimaloita. Lisäksi tuulivoimayksiköiden teho nousee jatkuvasti. Kaupallisten tuuligeneraattorien teho on vähimmillään 1 MW. Mikäli koko 2000 MW:n kapasiteetti toteutettaisiin niillä, riittäisi Suomeen yksi mylly jokaista 169 km2 kohden. Jos tuotanto jaettaisiin Suomeen täysin tasaisesti, esimerkiksi koko Tampereen alueelle (pinta-ala 690 km2) pitäisi sijoittaa neljä myllyä.

Ydin- ja tuulivoimaa ei pidä asettaa toisensa poissulkeviksi vaihtoehdoiksi energiapoliittisessa keskustelussa. Myöskään väittämällä, että tuulivoima on hyödytöntä, ei voida todistaa ydinvoiman välttämättömyyttä. Kaikkea Suomen sähköä ei ole tarkoitus tuottaa pelkästään tuulella, mutta tuulivoiman merkitystä osana kestävää energiajärjestelmää ei pidä ohittaa. Tuulivoima soveltuu hyvin hajautettuun sähköntuotantomalliin, ja uuden sähköverkkotekniikan avulla sitä voidaan hyödyntää yhä tehokkaammin.

Uusiutuvien ja uusiutumattomien energialähteiden ero liittyy hiilen kiertoon luonnossa - ei energian laatuun.

Emilia Olkanen

Elina Seppänen

Lähteet: European Wind Energy Association, European Capacity Map,  Valtioneuvoston pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia 2008

Tampereelle on suunniteltu raitiotietä vuodesta 1907, mikä on jo aikamoinen tarina hitaista hämäläisistä. Järjestimme Kirsikka Siikin kanssa raitiotieseminaarin Metsossa viime torstaina. Suurin osa kaupunginvaltuutetuista oli päättänyt jäädä kotiin, mutta muuten tilaisuus onnistui hyvin. Pääpuhujamme raideliikenneasiantuntija Antero Alku painotti muun muassa seuraavia asioita: Ratikkaliikenne

• on noin 40% halvempaa kuin linja-autoliikenne
• sopii katutilaan
• palvelee kävelyetäisyydellä
• ei edellytä kalliita eritasoratkaisuja
• ei edellytä melu- ja suojavyöhykkeitä

Lisäksi raide on rakennettaessa jopa tietä halvempaa. Ratikka on myös energiatehokkain kaupunkiliikennemuoto. Vertailtaessa henkilö- ja linja-autoihin raiteilla kuluu alle 0,2 kWh/hlökm, kun bussilla vastaava luku on vähän yli 0,4 ja yksityisautolla taas yli 0,6. Ratkaisevaa ei ole kaupungin koko, vaan kuinka paljon ihmisiä radan varrella asuu. Tampere on ratikkaliikenteen tarpeisiin tarpeeksi tiivis. Pelko Pohjolan kylmästä talvesta nousee myös aina esiin yleisöpuheenvuoroissa. Asiantuntijat vakuuttelivat kuitenkin, että talvella esiintyy takkuilua lähinnä, jos autot ja ratikka käyttävät samaa tieosuutta ja autot pääsevät tamppaamaan raiteet tukkoon - huono suunnittelu tulee siis kalliiksi.

Antero Alku on maamme joukkoliikenne- ja erityisesti raitiotiekeskusteluun jo pitkään aktiivisesti osallistunut DI, joka konsulttiyrityksensä kautta toimii muun muassa Helsingin kaupungin erityisasiantuntijana raitiovaunujen hankinnassa.

Hän valmistelee parhaillaan myös joukkoliikenne- ja yhdyskuntasuunnitteluaiheeseen pureutuvaa väitöskirjaa. Aiemmin hän on julkaissut raideliikenneaiheesta muun muassa teoksen Mennäänkö metrolla Joukkoliikenteen uusi aika. (Anria Kustannus Oy 2007).

Kuvassa Antero Alku ja Kirsikka Siik.