Kalana eri keitoksissa

Teekkari, yhteiskuntatieteilijä, projektipäällikkö, poliitikko. Retkeilijä, snorklaaja, isosisko.

Rooleja riittää moneen menoon.

Tällä hetkellä asun, oleilen ja vaikutan Tampereella, mutta alunperin olen kotoisin Porvoosta. Teinille Porvoo oli tuppukylä, jonka ainoa positiivinen puoli oli Helsingin läheisyys. Nyt 12:n Tampereen vuoden jälkeen Porvoo näyttäytyy kauniina ja nostalgisena paikkana.

Olen käyttänyt yhteiskunnan rahaa pitkän linjan opiskelijana, oman polun etsijänä ja joskus myös sairaslomalaisena. Toisaalta olen ollut mukana monessa eli myös antanut. Vaikeudet ovat kasvattaneet ja toisaalta myös ajaneet kohti politiikkaa ja vaikuttamista.

Suomessa on paljon hyvää ellei loisteliasta. Suomi on maailman paras maa ja Tampere Suomen suosituin asuinpaikka. Tampere on siis maailman paras. Tekemistä kuitenkin riittää. Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on Euroopan eriarvoisimpia, köyhyyserot ovat päässeet kasvamaan suuriksi viime laman seurauksena ja toisaalta materiaalin sekä energian kulutus on maailman huippuluokkaa.

Huippua monessa mielessä.

Luonto muun muassa. Oma lempipaikkani on Linnasaaren kansallispuistossa Saimaalla, toinen täällä Kaukajärvellä. Toisaalta liian suuri osa ympäristöstämme on uhanalaista ja suojelematonta. Olemme osa luontoa, mutta emme aina ymmärrä tai halua ymmärtää sitä. Emme osaa pitää huolta itsestämme, toisistamme ja elämästä ympärillämme. Sotkeudumme kiireeseen ja voimme huonosti.

Monelle idealismi on kuollut.

Onko kuitenkin mahdollista kulkea kohti ideaalia, ihmisen ja ympäristön tasapainoa, jossa hyvinvointi on kaiken päämäärä ja tarkoitus?

Haluan uskoa niin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>