Emilia Olkanen

Teekkari ja yhteiskuntatieteilijä. Kuulostaa äkkiseltään erikoiselta yhdistelmältä. Kahdessa yliopistossa opiskellessa on kuitenkin ollut mahdollista tutustua syvällisemmin sekä erilaisiin aineisiin että kulttuureihin - sähkötekniikan opiskelijoista oli aloitusvuotenani naisia vain 20 % ja kansainvälisen politiikan puolella vaaka kallistui taas toiseen suuntaan - miesten tappioksi. Repeämisestä kahteen suuntaan ei mielestäni ole ollut mitään haittaa, paremminkin minusta on tullut vankkumaton poikkitieteellisyyden kannattaja. Kummassakin paikassa on omat hyvät puolensa - Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) opiskelu on suhteessa pragmaattisempaa käytännön sovellusten etsintää, kun taas Tampereen yliopistolla (TaY)  paneudutaan tarkemmin tieteen tekemisen metodeihin. Nykyisin myös väitetään, että generalisteja tarvitaan tulevaisuudessa vielä enemmän tekemään yhteenvetoja yhä pirstaloituneemmista asiakokonaisuuksista.

Politiikka, yhteisten asioiden hoitaminen, on myös hyvin poikkitieteellinen ja kokonaisvaltainen ala. Kaikesta pitäisi tietää vähintään kaikki. Haasteita siis riittää. Masokismi ei kuitenkaan ole minulle ainoa syy lähteä mukaan politiikkaan, vaan voisin sanoa kokeneeni jonkinlaisen poliittisen herätyksen muutama vuosi sitten. Syynä oli läheisten ihmisten putoaminen yhteiskuntamme turvaverkkojen läpi. Kun sairaat ihmiset eivät pääse hoitoon ja läheiset uupuvat taistellessaan byrokratian tuulimyllyjä vastaan, jossain on pahasti vikaa. Pahimmat omat ja läheisten kokemukset ovat Porvoosta, syntymäkaupungistani, mutta asiat eivät ilmeisesti ole yhtään paremmalla tolalla muuallakaan Suomessa. Monta vuotta harrastuksenani olivat yhteiskunnalliset valitusvirret, mutta viime keväänä tulin siihen tulokseen, että ehkä voisin välillä yrittää toimiakin.

Kuten varmaan moni muukin suomalainen, koin varsinaisen ilmastoherätyksen vasta viime vuonna.  Aiemmin olin lähinnä keskittynyt lajittelemaan jätteitä, mutta TTY:n opiskeluihin liittyvien energiaraporttien sanomat alkoivat pikku hiljaa pureutua alitajuntaan. Jotain olisi todella tehtävä. TTY:n ylioppilaskunnassa toimiessani rekisteröin myös ensimmäisiä sinnekin rantautuneita ilmastopakolaisia Bangladeshista - maasta, jota uhkaa veden alle jääminen hyvinkin pian. Suomalaismedioissa on pitkään rummutettu vain ikuista kesää “ilmastonmuutosvoittajalle” Suomelle, mutta pikku hiljaa täälläkin aletaan herätä ja kuunnella kansainvälistä tiedeyhteisöä. Ympäristön monimuotoisuuden ja lajien katoaminen sekä epätoivotut sääilmiöt alkavat olla osa globaalia arkipäivää. Mikään valtio ei myöskään elä omalla pallollaan - maailmanlaajuiset ekokatastrofit eivät tunne valtiorajoja.

Vihreät oli siis luonteva puoluevalinta. Puolueohjelmakin kolahti ja voisin itse sanoa seisovani oikeastaan kaiken siinä lukevan tekstin takana. En itse pidä jaosta idealisteihin ja realisteihin - yleensä realisteiksi itseään nimittävät henkilöt perustelevat kantojaan perinteillä ja leimaavat kaiken uuden ajattelun idealistiseksi haihatteluksi. Itse taas näen idealismin uusien visioiden ja vaihtoehtojen luomisena. Siinä mielestäni vihreät on onnistunut hyvin. Myös ajatus, että vihreät eivät ole vasemmalla eivätkä oikealla vaan edellä, kuvaa mielestäni hyvin puoluetta. Päätöksenteon avoimuus on myös yksi erittäin tärkeä vihreä piirre. Vanhasen kannattama suljettu järjestelmä ei ole omiaan lisäämään politiikan kiinnostavuutta saatika sitten läpinäkyvyyttä.

Avoimuus sopii hyvin kuvaamaan itseäni, välillä ehkä omaksi vahingokseni saakka. Uskon kuitenkin siihen, että jos ei uskalla ikinä antaa mitään ei välttämättä saakaan mitään. Olen luonteeltani sparraaja, menijä, tekijä ja innostun välillä liiankin monista asioista yhtä aikaa. Olen ollut koko opiskeluaikani aktiivisesti mukana kilta- ja järjestötoiminnassa sekä työskennellyt hyvin erilaisissa tehtävissä. Kokemusta on kertynyt niin kansainvälisisten asioiden sihteeröinnistä ylioppilaskunnassa, sähkösuunnittelusta, opintoneuvonnasta, tutkimushaastattelijana toimimisesta ja monesta muusta. Kansainvälinen järjestötoiminta on iskenyt parhaiten - olen vuosien varrella ollut mukana ties kuinka monen kansainvälisesti suuntautuneen kerhon aktiivina, muun muassa AIESECissa ja TTY:n INTO-yhdistyksessä, jonka perustamisessa olin mukana vuonna 2007.

Valittaa vai toimia - valitsin siis toimia. Valinnassa pysyminen tuottaa välillä hankaluuksia ja toisaalta politikointikin on vain valittamisen kohdistamista isommille foorumeille. Tähän asti uusi aluevaltaus vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Puoluetoiminta tuntuu vetävän puoleensa aktiivisia ja yhteisestä hyvästä kiinnostuneita ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään maailmasta parempaa paikkaa elää. Virran mukana on mukava köllötellä, mutta luomalla aaltoja saa enemmän aikaiseksi. Kunnan päätösvaltaan kuuluu myös yllättävän paljon asioita, minkä takia kuntavaalien pitäisi oikeastaan lähivaaleina olla kaikkein tärkeimpiä suomalaisille. Äänestäminen on yksi keino vaikuttaa. Vihreät kannattaa myös lähidemokratian lisäämistä, mikä tarkoittaisi lisää päätöksentekovaltaa eri kaupunginosille. Ehdokkaisiin kannattaa olla yhteyksissä ja kertoa oman kunnan epäkohdista. Nykyisin myös internet blogeineen tyrkyttää vallankahvaa jokaisen käteen.

Päätän tällä erää aktivointipuheenvuoroni tähän ja siirryn unten maille. Näkemisiin, todennäköisesti jossain päin Tamperetta.